Olemme Pohjoiskarjalan Mielenterveydentuki ry:n käsityöryhmäläisiä. Kirjoitamme tätä blogia kertoaksemme toiminnastamme ja tuotteistamme, joita teemme myyntiin. Aloitimme toiminnan syksyllä 2010. Ensimmäiset myyjäiset olivat joulukuun 15. päivä. Seuraavat suunnitellut myyjäiset ovat 7.12.2011 Pohjois-Karjalan terveyskeskuksen aulassa.
Olemme joukko käsityön harrastajia ja pyrimme laajentamaan toimintaamme kentälle, koska Joensuu on laaja alue ja meillä on kiinnostuneita käsityöläisiä ympäri kaupunkia. Meillä on maksavia jäseniä ympäri maakuntaa, jotka ovat innokkaita tekemään ja tapaamaan muita ihmisiä. Tämä sektori on tärkeä maaseudun ihmisille, joilla ei ole muutoin pääsyä ryhmäämme ja sillä tavoin tavoitamme heidätkin.
Olemme jo tehneet paljon valmista, mistä laitamme kuvia pian. Meillä on käytössä kutimien lisäksi uusi käytetty ompelukone. Toteuttamiskelpoisia ideoita on riittämiin, mutta otamme vastaan ideoita myös lukijoilta. Haluamme tehdä töitä siinä määrin, että saamme nauttia tekemisestämme ja toistemme seurasta, joka on terapeuttista ja sillä tavalla auttaa meitä joka päiväisessä elämässä.
Yhdistys vastaa toimintamme kuluista, joten meille jää vain tekemisen ilo. Joskus nautimme myös hyvästä ruuasta käsitöiden lomassa. Toimimme yhteisötalolla, jossa myös talon asukkaat voivat tulla tekemään käsitöitä tai vain juttelemaan rentouttavassa ilmapiirissä.
Toimimme vertaistukena toisillemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti